Yhteisen todellisuuden portinvartija

Laura Saarikosken kolumni Hörhöily kuriin (Suomen Kuvalehti 14.12.2025) pyrkii puolustamaan "yhteistä todellisuutta" ja tieteellistä maailmankuvaa aikana, jolloin disinformaatio ja salaliittoteoriat ovat aidosti vaarallisia ilmiöitä. Pyrkimys on hyvä, mutta lopputulos niin yleistävä ja kapeakatseinen, että sen voisi sivuuttaa, ellei kirjoittaja sattuisi olemaan HS Säätiön yliasiamies ja kokenut, palkittu, maailmaa nähnyt toimittaja.

Saarikoski kohdistaa kritiikkinsä “jooganaisiin” ja henkisyyteen tavalla, joka ei ole ongelmaton. On täysin eri asia kritisoida vaarallista disinformaatiota kuin vähätellä kokonaisia filosofisia perinteitä tai ihmisten henkilökohtaisia maailmankatsomuksia. Kun tieteellistä maailmankuvaa puolustetaan näin, ymmärrys sekä tieteestä että henkisyydestä kaventuu.

Kriittinen ajattelu ja huuhaa

Kolumnin keskeinen ongelma on virheellinen rinnastus. Se, että ilmiöt A ja B voivat joskus esiintyä rinnakkain, ei tarkoita, että A johtaa B:hen. Se, että osa henkisyydestä kiinnostuneista ihmisistä on korona-aikana ajautunut myös tiedevastaisten salaliittoteorioiden pariin, ei tee henkisyydestä itsestään tiedevastaista ilmiötä – aivan kuten yksittäisten tutkijoiden tai lääkärien virheellinen toiminta ei tee tieteestä epäluotettavaa. Ilmiöiden niputtaminen yhteen ei ole kriittistä ajattelua, vaan kategorinen virhe.

Saarikosken mukaan median ei tulisi antaa kritiikittä tilaa “huuhaalle”. Hän jättää kuitenkin määrittelemättä, mitä huuhaa tässä yhteydessä tarkoittaa. Kuka sen määrittelee ja millä kriteereillä?

Huuhaa voi olla mielekäs käsite silloin, kun arvioidaan virheellisiä faktaväitteitä esimerkiksi lääketieteessä. Filosofia, uskonto, taide tai ihmisten eksistentiaaliset kokemukset eivät kuitenkaan ole faktaväitteitä vaan tapoja jäsentää merkitystä, kokemusta ja todellisuutta. Ilman selkeitä kriteereitä “huuhaa” muuttuu vain leimaksi – ja leima vallankäytön välineeksi.

Mikä on yhteinen todellisuus?

Saarikoski käyttää tekstissään käsitettä yhteinen todellisuus, mutta ei määrittele sitäkään eksplisiittisesti. Kolumnin perusteella on kuitenkin pääteltävissä, että sillä tarkoitetaan länsimaista, materialistista, positivistista ja institutionaalisesti hyväksyttyä todellisuuskäsitystä. Tämä ei kuitenkaan ole "tieteellinen" näkökulma sinänsä, vaan yksi tieteenfilosofinen positio – reduktionismi.

Ongelma ei ole vain filosofinen. Jo arkinen kokemus osoittaa, ettei ole olemassa yhtä kaikille yhteistä todellisuutta. Ihmiset elävät fyysisesti samassa maailmassa, mutta kokevat ja jäsentävät sen hyvin eri tavoin – jopa saman perheen sisällä, saman katon alla. Elämäntilanne, keho, mieli, historia ja sosiaalinen asema muovaavat väistämättä sitä, millaisena todellisuus näyttäytyy. Kun siirrytään eri puolille maailmaa, täysin erilaisiin elinolosuhteisiin ja kulttuureihin, ajatus yhdestä “yhteisestä todellisuudesta” käy entistä mahdottomammaksi.

Mikä siis on se “yhteinen todellisuus”, jota meidän nyt tulisi puolustaa – ja kuka sen määrittelee?

Tieteenvastainen ajatus

Ei ole olemassa tieteenalaa, jolla vallitsisi yksimielisyys havaitsijasta riippumattoman ja neutraalin yhteisen todellisuuden olemassaolosta. Niin humanistisissa kuin luonnontieteissä – myös matematiikkaa soveltavilla aloilla – ymmärretään laajasti, että havainto, tieto ja todellisuuden jäsentäminen ovat aina jossain määrin suhteessa havaitsijaan, menetelmiin ja kontekstiin.

Ajatus siitä, että todellisuuden rajat olisi jo lopullisesti piirretty tai että olisi olemassa yksi, ennalta määritelty “yhteinen todellisuus”, on jo itsessään tieteenvastainen. Tiede ei ole historiansa aikana edennyt konsensuksella, vaan juuri siksi, että joku on uskaltanut kyseenalaistaa vallitsevat rajat ja tutkia sellaista, mitä ei vielä ole voitu todistaa.

Galileo Galilei haastoi aikansa kirkollisen ja tieteellisen maailmankuvan ja joutui vainotuksi, koska hänen havaintonsa eivät sopineet vallitsevaan todellisuuskäsitykseen. Louis Pasteur kohtasi voimakasta vastustusta esittäessään, että näkymättömät mikrobit aiheuttavat sairauksia.

Molemmat tieteilijät rikkoivat rankasti aikansa “yhteistä todellisuutta”.

Pitkä filosofinen jatkumo

Kolumnissa jooga ja henkisyys näyttäytyvät irrallisina, moderneina ilmiöinä, vaikka niiden taustalla on laajoja filosofisia perinteitä. Moni asia, jota länsimainen tiede vasta nyt vakavasti tutkii – kuten tietoisuuden luonne, havaitsijan rooli, kehon ja mielen erottamattomuus, todellisuuden relationaalisuus ja keskinäisriippuvuus – on ollut keskiössä aasialaisissa filosofioissa jo tuhansia vuosia. Tämä ei ole marginaalinen tai “hörhö” väite, vaan yhteys, jonka useat länsimaisen tieteen keskeiset ajattelijat ovat tunnistaneet.

Albert Einstein puhui avoimesti nondualistisesta ja spinozalaisesta maailmankuvasta ja kuvasi suhdettaan todellisuuteen “kosmisena uskonnollisena tunteena” – syvänä ihmettelynä todellisuuden edessä.

Carl Jung ammensi syvästi itämaisista filosofioista ja alkemistisista perinteistä ymmärtääkseen psyyken rakennetta.

Kvanttifysiikan uranuurtajat – kuten Niels Bohr, Werner Heisenberg ja Erwin Schrödinger – pohtivat avoimesti havaitsijan roolia ja todellisuuden luonnetta tavalla, joka resonoi vahvasti vedantalaisen ja taolaisen ajattelun kanssa.

Nykyinen neurotiede, kehollinen psykologia ja systeeminen lääketiede ovat monin tavoin etääntymässä kartesiolaisesta keho–mieli-dualismista, jonka varaan suuri osa modernista länsimaisesta maailmankuvasta on rakennettu.

Tiede, uskonnot ja mystinen kokemus puhuvat usein samoista ilmiöistä eri kielillä. Kun todellisuus ymmärretään nondualistisesti, vastakkainasettelu “tiede vastaan henkisyys” menettää merkityksensä ja todellisuus aukeaa yhtenäisenä, loogisena kokemuksena.

Kuka on haastattelun arvoinen?

Faktantarkistus journalismissa on tärkeää. Mutta missä vaiheessa faktantarkistus muuttuu yksittäisten haastateltavien maailmankatsomusten arvioinniksi tai kritiikiksi? Ovatko haastattelun arvoisia vain ihmiset, joiden elämänkatsomus on materialistinen, sekulaari ja länsimaisen rationalismin mukaisesti oikein jäsennetty? Saako henkisyydestä puhua vain luterilainen tapakristitty?

Henkilöjutun tehtävä ei ole todistaa haastateltavan metafyysisiä uskomuksia oikeiksi tai vääriksi, vaan kuvata ihmisen elämää, arvoja ja tapaa hahmottaa maailmaa.

Lopuksi

Tämän kirjoituksen tarkoitus on puolustaa sellaista ajattelua ja todellisuutta, jossa tiede, kokemus ja merkitys eivät ole toistensa vastakohtia. Jos “yhteinen todellisuus” kavennetaan yhdeksi hyväksytyksi kartaksi, emme puolusta todellisuutta vaan sen yksinkertaistettua tulkintaa – varjoja luolan seinällä.

P.S.

Saarikosken kolumnin lähtökohtana on Gloria-lehden haastattelussa esiintyvä hyvinvointialan yrittäjä, joka tarjoaa muun muassa sointukylpyjä. Saarikoski nostaa hänet esimerkiksi “henkisestä hörhöilystä” ja asettaa hänet implisiittisesti samaan jatkumoon tiedevastaisuuden kanssa.

Saarikoskelle tiedoksi, että sointukylpyjen vaikutukset eivät perustu mystiikkaan vaan äänen ja värähtelyn hyvin tutkittuihin fysiologisiin vaikutuksiin kehossa. Äänivärähtely vaikuttaa muun muassa autonomiseen hermostoon, vagushermon toimintaan, kudosten mekaaniseen vasteeseen ja stressijärjestelmien säätelyyn – ilmiöihin, joita tutkitaan neurotieteessä, fysiologiassa ja biofysiikassa.

Ihmisen keho koostuu pääosin vedestä, ja biologiset kudokset toimivat mekaanisina ja akustisina väliaineina. Ääni on mekaanista värähtelyä, joka etenee kudoksissa ja nesteissä, ja sen vaikutuksia solutason mekanotransduktioon, hermoston säätelyyn ja kehon palautumiseen on tutkittu laajasti. Tämä ei ole metaforaa vaan perusfysiikkaa: värähtely siirtyy aineessa, ja biologiset järjestelmät reagoivat siihen.

Ääni- ja rumpupohjaisia hoitomuotoja on käytetty eri kulttuureissa jo vuosisatoja ennen kuin niiden vaikutusmekanismeja pystyttiin tutkimaan länsimaisen tieteen menetelmin. Kokemuksellinen tieto on usein edeltänyt tieteellistä mallintamista.

Ja ihan henkilökohtaisena huomiona: suosittelen sointukylpyjä lämpimästi myös Saarikoskelle itselleen.

Lisää pohdiskelevia tekstejä löydät täältä Essays on Being Human

Henkilökohtaisempia ja kehollisempia kirjoituksia Love Notes